Palaa

AkzoNobel Vehicle Refinishes laajentaa Sustainable Repair -verkostoaan Euroopassa

21-10-2025

Yli kaksi vuotta tarjolla ollut AkzoNobel Vehicle Refinishes Sustainable Repair Network (SRN) laajenee edelleen, sisältäen nyt yli 200 maalaamoa (joiden lisäksi vielä 290 lisää on tulossa) kymmenessä eri Euroopan maassa. Tämä on merkittävä askel korjausmaalaustoiminnan prosessien kehittämisessä ja ympäristölle aiheutuvien haittojen vähentämisessä.

Ensimmäisenä maali- ja pinnoitealan yrityksenä AkzoNobel on asettanut tavoitteekseen (tieteeseen perustuva kestävän kehityksen tavoite)* hiilidioksidipäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. AkzoNobel toimiikin aktiivisesti koko tuotanto- ja korjausprosessin kanssa kulkiessaan kohti kestävämpää tulevaisuutta. Tähän liittyy tiiviisti erityisesti Euroopan korjausmaalausalalle luotu SRN-kokonaisuus, mikä tarjoaa korikorjaamoille työkalut, tukitoimet ja teknisen asiantuntijuuden sekä päästöjen vähentämiseksi että kiertotalouden sisällyttämisen kaikkiin liiketoimintoihin.

AkzoNobelin Automotive and Vehicle Refinishes EMEA -liiketoimintajohtaja Ignacio Román Navarro kertoo että koko organisaatio on ilahtunut SRN-kokonaisuuden vastaanotosta: ”Kestävä kehitys on koko autoalan – alkuperäisvalmistajista vakuutusyhtiöihin ja korikorjaamoihin – yhteinen prioriteetti. Merkittävä edistyminen edellyttää yhteistyötä, ja olemmekin ylpeitä siitä että niin moni tulevaisuuteen panostava korikorjaamo on liittynyt mukaan etenemään asiassa.”



SRN-verkostoon kuuluu tällä hetkellä jo reilusti yli 100 yritystä, jotka sijaitsevat Tanskassa, Suomessa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa, Espanjassa, Sveitsissä, Puolassa, Itävallassa ja Yhdistyneessä Kuningaskunnassa – ja lisää liittyy edelleen.

”On hyvin rohkaisevaa nähdä merkittävä kehitys ympäri Eurooppaa jo näin lyhyessä ajassa”, sanoo Ignacio. ”Varustamme korikorjaamoja panostamaan positiivisiin ja kestäviin muutoksiin toiminnoissaan – voimme analysoida ja ohjata korjausprosesseja ja toimintoja päästöjä vähentäviin suuntiin, mikä tuottaa helposti havaittavia tuloksia kohti tulevaisuuden tavoitteita.

Sustainable Repair Network (SRN) keskittyy sekä energiankäytön analysointiin että hiilijalanjälkien pienentämismahdollisuuksien havaitsemiseen, joka voidaan tiivistää näihin sanoihin: ”korjaa, kierrätä, vähennä ja uudelleenkäytä”. Tason 1 sertifiointi on lähtökohta, joka mahdollistaa hiilijalanjälkien (CO2e) mittaamisen, seurannan ja vähentämisen sekä soveltuvan strategian kehittämisen. Tasolle 2 pääseminen (AkzoNobelin työkalujen ja tukitiimin avulla) vaatii selvien tavoitteiden asettamista tuleville vuosille. Taso 3: Edellisellä tasolla asetetut tavoitteet mitataan ja saavutetaan sekä koko kehitysprosessin onnistuminen rekisteröidään ja liitetään kyseisen SRN-korikorjaamon organisaatioon.

AkzoNobel jatkaa aktiivista työtään päästövähennysten, kiertotalouden ja vihreämmän toimitusketjun kanssa yhdessä alan eri toimijoiden keskuudessa, minkä viimeisin ilmenemismuoto on osallistuminen Forum on Automotive Aftermarket Sustainability (FAAS) -yhteisön toimintaan ja edelleen Yhdistyneen Kuningaskunnan uuteen standardiin, Accident Repair Industry Environmental Standard (ARIES).

Lisätietoa SRN-ketjusta: https://www.sikkensvr.com/fi/News/m/1668/AkzoNobel-Vehicle-Refinishes-laajentaa-Sustainable-Repair--verkostoaan-Euroopassa